Tänään lapset pohtivat omaa iltasatua. Siinä eivät seikkailleet prinsessat, eivät puhuvat koirat eivätkä edes pelkästään merimiesnuttuihin pukeutuneet valkosulkaiset ankat. Sadun draaman kaari kulki lapsilla lyhykäisyydessään näin: "Tero Föhr voittaa Olav Lundanesin... ...Jukolan viestissä". Varmasti monissa muissakin lapsiperheissä iltasaduissa seikkailevat urheat suunnistajapojat ja -tytöt, jotka käyvät pelotta ylivoimaiselta tuntuvaa vastustajaa vastaan pelastaakseen valtakunnan tai edes löytääkseen seitsemännen rastin.
Meidän lasten arki ei suju pelkästään mitä mielikuvituksellisempia suunnistussatuja keksien, vaan lapsista on tehty jo nuoressa iässä kestävyysjuoksun raudanlujia ammattilaisia, jotka ansaitsevat suunnattomia summia juoksemalla. Koululaiset käyttivät yhden koulupäivän kerätäkseen rahaa Unicefille juoksemalla tai kävelemällä. Lapsen sponsorit (lue: äidit, isät ja isovanhemmat) olivat lupautuneet maksamaan jokaisesta juostusta tai kävellystä kilometrin kierroksesta tietyn summan Kunniakierros-keräyksen tyyliin. Olimme varautuneet, että Topias menee noin 4 kilometriä. Jotain tuttua hulluutta on havaittavissa - Topias kiersi virallisesti 11 kilometriä ja Unicefin kehitysyhteistyö Afrikan lapsien parissa sai tukea 119 €. Todellisuudessa matkaa tuli kuitenkin 13.7 km. En tiedä loppuiko kahden tunnin aika liian pian kesken vai liputtivatko opettajat dollarin kuvat silmissä kävelleen ekaluokkalaisen sivuun, Sompion pururata (yksi Keravan monista upeista kuntoilureiteistä) lienee kuitenkin tullut jolteensakkin tutuksi. Seuraavana aamuna Topias tuli kysymään, että mikä on vikana, kun jalat ovat kipeät eikä parvelta meinannut päästä alas. Tuttu tunne kaikille juoksijoille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti