Liikunnan riemua

Leikkauksesta toipuminen on edennyt jo niin pitkälle, että pystyn harjoittelemaan täysin suunnitelmieni mukaan. Treenin jälkeen akillesjänne saattaa olla vielä hieman jäykkä, mutta sehän on oikeastaan yksi hailee miltä treenien välissä tuntuu - pääasia, että pystyy juoksemaan. Itseasiassa pieni kolotus treenien väliajalla (jota myös arjeksi kutsutaan) on täysin normaali olotila tässä iässä. Jos ei mihinkään jomottaisi, voisin jopa hiljaa mielessäni aavistella pahinta eli sitä, että olisin harjoitellut liian vähän. No, nyt kun juokseminen on päiväohjelmassa kahdesti päivässä minulle liian pitkän juoksutauon jälkeen, voin rehellisesti tunnustaa, että liikunta on ihan jees juttu. Olisiko tämä sitä liikunnan riemua ja iloa.

Lapsistakin huokuu liikunnan riemu ja ilo

Kilpailukausi alkaa maaliskuussa tuttuun tapaan tavalla, joka ei ole ihan kauneimmasta päästä. Minun on hyvin helppo samaistua satujen rumiin ankanpoikasiin, kun menen juoksemaan hallikisoihin 1500 ja 3000 metrin kilpailut. Aika reippaan puoleisia alimatkoja, mutta kyseessäpä onkin oikein veteraanien SM-hallit. Kausi alkaa siis samoissa merkeissä kuin viime vuonna. Tonnivitosen tavoitteeksi voisi asettaa sen, että keskivauhti olisi kovempaa kuin kolmellatonnilla. Vauhtireserviä löytyy saman verran kuin euron karkkipussissa. Personaaliset rekordit ovat sen verran heikkoja, että niiden rikkoutuminen on mahdollista ehkäpä jopa toivottavaakin. Vai mitä sanotte ajoista 4.22 ja 9.00 :)