Saariselän pummit videolla

Kovimmat spekuloijat olivat jo nähneet vaivaa ja analysoineet Saariselän pummimme. Komeimmat koukerot ovat päätyneet videoille (>> Jouni Junkkaala on Twitter). Pummaaminen on luova laji, ja pummien katsominen jälkikäteen pitää nöyränä.

24h Rogainingin maailmanmestaruus!

Vilvoittelua kisan jälkeen (Kuva: kestavyysurheilu.fi)

Niinpä siinä sitten kävi, että voitettiin Pukeman kanssa maailmanmestaruus. Lukijat ovat toivoneet kattavaa raporttia kilpailusta, joten tuleman pitää.

Harjoittelu:

Harjoitteluni Rogainingin maailmamestaruuskilpailuihin ei sisältänyt suuria muutoksia normaaliin suunnistajan harjoitteluuni. Koko kesän ajan olin pidentänyt tunnin lenkit kestämään puolitoista tuntia. Pitkiä lenkkejä tein normaaliin tahtiin. Yli 3 tunnin lenkkejä en tehnyt. Keinukallion laskettelurinteessä olin yrittänyt kerätä nousumetrejä aina, kun siihen tarjoutui mahdollisuus. Keskikesällä vähän harvemmin. Juoksin paljon suunnistuskilpailuita kunnes 2 viikkoa ennen Saariselän 24 tunnin kilpailua pidin pari viikkoa lepoa enkä enää kilpaillut Lahti-suunnistuksen jälkeen. Valmistautuminen kuului siis kategoriaan "soitellen sotaan".

Kaksi viikkoa ennen harjoittelua tuli vain 10:30 h/vko ja viikkoa ennen niinkin vähän kuin 4:30 h/vko. Voitte uskoa, että askel tuntui kevyeltä niillä harvoilla lenkeillä, joita juoksin. Harmitti pitää lenkkien pituudet alle puolessa tunnissa.

Pukema puolestaan oli harjoitellut Vuokatin maastomaratonia varten. Pikahälytyksen Saariselälle hän sai vain 5 viikkoa ennen kilpailua. Aikaa ei jäänyt liikaa kunnolliseen valmistautumiseen, mutta onneksi taustalla oli polkumaratonharjoittelua.

Taktiikka:

Ennen kilpailua joku lukijoista tiedusteli taktiikkaamme. Nyt sen voin paljastaa. Tavoitteenamme oli edetä linnuntietä 144 km eli tasan 10 min/km. Arvio perustui aiempien vuosien kilpailuihin. Eli pikkaisen kovempaa kuin aiemmissa kisoissa, koska Saariselällä suunnistetaan melko suoraan. Lisäksi 10 min/km on hyvä tasaluku. Arvioimme tämän riittävän voittoon tai ainakin mitaleille.

Edellisenä iltana katsoimme kartasta, että kisamaasto jakaantuu kolmeen eri maastotyyppiin: 1) avotunturiin, 2) Saariselän mäntykankaisiin ja 3) eteläosan raskaaseen suomaastoon ja jokilaaksoon. Halusimme edetä raskaan suoalueen heti aluksi, kun voimia on vielä hyvin. Saariselän mäntykankaat halusimme ehdottomasti viimeiseksi, koska väsyneenä pystyy kovapohjaisessa maastossa vielä juoksemaan. Raskaammalla alustalla väsymys rokottaisi enemmän. Yön pimeyteen halusimme maastotyypin, jossa pimeys hidastaisi etenemistä mahdollisimman vähän. Eli suunnistaisimme avotunturiosuuden pimeässä. Itäosan jokilaaksossa emme haluaisi suunnistaa pimeässä, kuten emme myöskään tasaisilla mäntykankailla, missä ei ole mitään kiintopisteitä.

Kun saimme kisakartan käteen, oli suunnittelun aloittaminen helppoa. Rämmimme suo- jokilaaksoetapit ensimmäisen 9-10 tunnin aikana. Pimeä aika kuluisi avotunturissa. Aamulla köpöttelisimme väsyneillä jaloilla viimeiset mäntykangasosuudet, missä kova alusta helpottaa etenemistä. Simple.

Suunnitelmasta tuli 151-152 km, mikä oli enemmän kuin etukäteen olimme arvioineet. Ei haittaa. Tavoitteemme oli lähteä uhkarohkeasti yrittämään mahdotonta. Tavoitteemme oli siis riskitaktiikka. Toteutunut matka oli 149.5 km.

Ohi on (Kuva: kestavyysurheilu.fi)

 

Huolto:

Huollossa osa suunnitelmista toimi todella hyvin, osa taas meni ihan penkin alle. Minulla oli ihan liikaa patukoita mukana. Minua rupesi 7-8 tunnin kohdalla kiinteä ravinto etomaan sen verran, että vedin lopun pääasiassa vedellä ja geeleillä. Näin ollen minulla oli painoa repussa liikaa. Lisäksi Pukemalla oli liian pieni lainareppu, johon ei mahtunut kaikki hänen eväänsä. Minä otin ne omaan reppuuni.

Korvasin liikapainon sillä, että juoksin valtaosan matkasta tyhjällä juomapussilla. Meillä oli molemmilla muovimukit vyöllä kiinni. Jokaisessa puron ylityksessä nappasimme mukillisen vettä. Säästimme tällä aikaa todella paljon. Minä muistaakseni täytin juomapussin vain kaksi kertaa 24 tunnin aikana, kun edessä oli pitkä taival ilman puroja. Muuten pärjäsin pelkästään mukilla ja puroilla. Tämä oli tosi hyvä idea. Kiitos idean isälle.

Suunnistus:

>> GPS-seuranta

Suunnistus sujui pääosin hyvin. Tavoitteenamme oli edetä hyvin suoraviivaisesti. Suoalueen rasteille 31 ja 90 teimme pienet suunnassakulkuvirheet. Olin unohtanut piirtää kisakarttaan lisää pohjois-eteläviivoja. Järjestäjän valmiit viivat olivat todella harvassa. Juuri ennen rastia 70 kompastuin kädet ja pää edellä mutalammikkoon. Kartassa oli mutaa yhden joukkueellisen naisfutareita kauneushoitoja varten. Jouduin peseytymään läheisessä purossa, mutta kartalle en pystynyt tekemään mitään. Rastia lähestyttäessä en saanut kartastani selvää ja juoksimme hieman rastista ohi. Minun olisi pitänyt pyytää Hannu-Pekalta hänen karttansa välittömästi lainaan. Vaihdoimme karttoja vähän myöhemmin, ja minä suunnistin puhtaalla kartalla aamun asti, jolloin siirryimme minun kartassani puhtaaseen kohtaan. Halusin lopussa suunnistaa omalla kartallani, koska minulla oli siinä 6 km välein etappimerkit.

Tämän jälkeen suunnistus sujui hyvin. Noustessamme rastilta 69 ylös kohden tuntureita kaivoimme lamput esiin. Suunnitelma piti täydellisesti. Raskaat maastonosat olivat takana. Saisimme yösuunnistaa helpommalla alueella. Huomasimme myös, että avontunturissa saimme apua muiden joukkueiden valoista, jotka näkyivät paikoin jopa 3-4 kilometrin päähän. Tämä helpotti yösuunnistusta. Uskon, että selvidyimme yöllä nopeasti, vaikka teimmekin 15 minuutin virheen rastille 55. Pieni suunnassakulkuvirhe yhdistettynä samaistusvirheeseen, ja hupskeikkaa olimme nopeasti 50 metriä liian alhaalla. Etenimme yöllä 10:23 min/km keskivauhtia, kun alkuillan vauhti oli keskimäärin 9:14 min/km ja aamulla 9:41 min/km. Oli oikea ratkaisu hoitaa yösuunnistusosuus avotunturissa.

Aamun valjetessa edessämme oli enää loppurutistus [50 km suunnistusta ;) ] mäntykankailla. Suoraviivaista. Tarkkailin väliaikoja ja huutelin niitä Hannu-Pekalle. Päätimme jättää rastin 52 käymättä, koska käveltävää nousua tulisi yli 100 metriä, ja yön pummissamme menetimme arvokkaat 15 minuuttia. Lopussa olisi lisäksi levollisempi olo, jos olisi pieni turvamarginaali maaliin ehtimisen kanssa.

Rastilla 83 odotin ison rotkon näkyvän alas joen rantaan, missä etenimme polkua pitkin. Rotkoa ei näkynyt ja totesimme tulleemme pikkaisen pitkäksi. Kilpailun aikana tuntui moneen kertaan, että matkanarviointi ei toiminut yhtään. Mittakaava 1: 40 000 on niin outo tuttavuus.

Jotkut rastit löytyivät suoraan

Fyssiikka:

Minulla oli ensimmäisten 8 tunnin aikana 2-3 tummaa hetkeä, jotka kestivät noin 20-30 minuuttia. Yhtäkkiä 9 tunnin kohdalla kroppa rupesi toimimaan ja juoksu helpottui. Liekkö johtunut rasva-aineenvaihdunnan käynnistymisestä vai viilemästä ilmasta, en tiedä. Myös Pukemalla meno helpottui samoihin aikoihin. Toki osansa saattoi olla myös sillä, että juoksualusta oli nyt kovapohjaisempaa pitkän suo- ja varvikkotaipaleen jälkeen.

Minulla hyvää oloa kesti jonnekin 22-23 tunnin paikkeille asti. Rasteilla 84 ja 64 koin tumman hetken, kun minulla tuli pidempi tauko juomisesta ja energiageeleistä. Otin geeliä viiden annoksen verran kerralla ja sain joksikin aikaa virtaa.

Etureidet alkoivat olemaan aika kipeät jossain 20 tunnin kohdalla. Juoksun lopetimme 23 tunnin kohdalla ja kävelimme loppumatkan maaliin. Jos joku olisi kerännyt saman verran pisteitä, heillä olisi todennäköisesti heikompi aika. Jos joku taas olisi kerännyt enemmän pisteitä, sille emme enää mahtaisi mitään.

Yllätimme fyysisesti itsemme kisan aikana. Meillä molemmilla juoksu oli vahvaa 9 tunnista eteenpäin. Lopussa molemmilla jalat kipeytyivät kipulääkkeistä huolimatta, niin että kipeytyminen oli suurin menoa rajoittava tekijä.

En olisi uskonut itseltäni näin hyvää menoa. Pisin juoksuni ennen tätä oli ollut vain 8 tunnin mittainen Loppiais-rogaining. Taisimme yllättää myös muut kärkijoukkueet suorituksellamme. Kokemattomuus näkyi siinä, että me olimme ainoa joukkue, joka ei pystynyt nousemaan palkintokorokkeelle kipeiden jalkojen takia palkintojenjaossa.

Yhteenveto:

Nyt on jalat kohtalaisen kipeät, mutta kannatti. Loppusyksyn suunnistuskisat sujuu miten sujuu. Jos en palaudu SM-kisoihin ajoissa, aina tulee ensi kausi.

Kolme päivää MM-rogainingiin

Päiviä on jäljellä saman verran kuin entisellä lihanleikkaajalla sormia. Lauantaina puolelta päivin starttaa 24 tunnin rupeama rastien etsintää pitkin poikin Saariselkää ja Kiilopäätä. Edessä on uusi territorio eli 24 h suunnistuksen MM-kilpailut. Nyt vähän hirvittää, mutta maaliin päästään vaikka kävellen.

Kilpailu on joukkuekilpailu, ja joukkueessa pitää olla vähintään 2 jäsentä. Epäonnen ja sairasteluiden takia parin löytyminen meni viime hetkille, mutta pohjoisesta ja hiihtosuunnistusmaajoukkueesta löytyi riittävän hullu mies lähtemään mukaan. Hannu-Pekka Pukema ei kauaa tarvinnut miettimisaikaa, kun arvontakoneen nuoli osui hänen kohdalleen.

Kilpailusta on tarjolla GPS-seuranta, mutta kansainvälisen lajiliiton sääntöjen mukaan vasta kilpailun jälkeen replay:nä. Kilpailussa on kyse siitä, että ensin kukin joukkue suunnittelee reittinsä ja mitä rasteja kiertää missäkin järjestyksessä. GPS-seurannasta pääsee näkemään kärkijoukkueiden reitit ja suunnitelmat sunnuntaina puolen päivän jälkeen.

MM-rogainingin sivut:
wrc2015.rogaining.fi/

Lahti-suunnistuksesta voitto

Onnellisten miesten kerho (Kuva Kimmo Hirvonen)

Keskikesän klassikko, Lahti-suunnistus, on taas takana. Kaksipäiväisessä kilpailussa nuoremmat pummasivat itsensä ulos jo lauantain keskimatkalla. Sunnuntaina pitkällä matkalla tehtäväkseni jäi vain tulla maaliin riittävän nopeasti. Keskimatkan jälkeen eroa seuraaviin oli jo liki kaksi minuuttia. Maasto oli raskas ja hieno. Mäkeä oli reitillä riittävästi, kuten ennakkoon oli luvattukin. Hiki virtasi kuin palokunnan hevosella. Elohopea möllötti lauantaina 26 asteessa ja sunnuntaina maltillisessa 23 asteessa. Ihan riittävästi kuitenkin. Suunnistus sujui ihan hyvin, paitsi epäröin ja koukin ihan pikkiriikkisen melkein kaikkia takarinteessä lymyäviä kivirasteja. Liian vaikeaa minulle.

Pukeudu helteellä valkoiseen. (Kuva Kimmo Hirvonen)

Ensimmäinen Lahti-suunnistuksen päässarjan voittoni on niinkin kaukaa kuin vuodelta 1998. Silloin toiseksi tuli muistaakseni Reijo Mattinen. Jo vuonna 1997 olin 20-vuotiaana lähellä voittoa, mutta Mikko Väisänen oli tuolloin nopeampi, ja minun oli tyytyminen kakkossijaa. Huh, tämän kertaisen Lahti-suunnistuksen pahimmat kilpakumppanit olivat tuolloin joko odottamassa koulun alkua tai opettelamassa potalla käyntiä.

>> Reittianimaatio, lauantai
>> Reittianimaatio, sunnuntai

Yhteistulokset:
1. Muukkonen Petteri 1:48:39  
2. Kirmula Miika     1:50:04 +1:25
3. Sirén Mikko       1:53:19 +4:40
4. Saari Toni        1:53:39 +5:00
5. Leskinen Aapo     1:56:07 +7:28
6. Liukkonen Oskari  1:56:21 +7:42
7. Kuukka Anton      1:57:09 +8:30

Ja sitten kohti viimeistä rastia... (Kuva Kimmo Hirvonen)

 

Kiitos ei MM-kisalipulle

MM-katsastukset sujuivat niin hyvin, että olisin päässyt halutessani juoksemaan MM-keskimatkaa. Keskimatka ei kuitenkaan ole vahvin matkani. Nykysäännöillä olisin myös joutunut starttaamaan huonon WRE-rankingin sijoitukseni takia alkupäässä. Minun tasoisen keskimatkurin on vaikea nousta hyville sijoituksille ensimmäisten lähtijöiden joukosta uria avaamasta. Joku, jolla on parempi sijoitus WRE-rankingissa, pystynee parempaan loppusijoitukseen. Lisäksi minulla on elokuun ensimmäisinä päivinä tärkeä henkilökohtainen kalenterimerkintä Suomessa. Oli siis helppo päätös kieltäytyä keskimatkan kisalipusta.

Mikäli olisin mahtunut lempimatkalleni pitkälle matkalle, olisin halunnut ilman muuta mukaan. Pitkän matkan katsastusnäyttöni jäivät kuitenkin piirun parin verran liian ohkaisiksi. Minun olisi ehkä pitänyt nousta palkintopallille ansaitakseni kisalipun pitkälle matkalle. Jääköön ensi kertaan.

Olen kuitenkin tyytyväinen viikon katsastusjuoksuihini. Hyvä Petteri, et ryssinyt.

Paluu podiumille - Huippuliigan keskimatkalla kakkoseksi

Pitkästä aikaa Huippuliigan podiumilla

Oho, kuinkas tässä näin kävi? Pääsin pitkästä, pitkästä, aikaa Huippuliigassa palkintopallille. Edellisestä kerrasta on vierähtänyt jo kaksi vuotta. Kainuun MM-katsastusten keskimatkalla suunnistus sujui koko matkan ajan hyvin, ja ilmeisesti vauhtikin oli riittävää. Kakkossija pääsi yllättämään itsenikin sen verran puskan takaa, että television haastattelussa sönkkäsin jotain epämääräistä MM-katsastusten tavoitteista (tai oikeammin tavoitteiden puuttumisesta). Viime aikoina tavoitteenani on ollut vain ja ainoastaan päästä takaisin kuntoon ja kivuta tuloslistoissa pikkuhiljaa korkeammalle. Kakkossija Huippuliigassa todella ilahduttaa ja lämmittää mieltä. Etuni kisassa oli ehkä se, että minulla ei ollut harteillani MM-katsastusten taakkaa. Minun ei tarvinnut puristaa karttaa liian tiukalle rullalle antaakseni MM-näyttöjä. Onnekseni rata oli myös helppo, ja koko ajan edettiin melko suoraviivaisesti.

Suunnistus sujui siis mallikkaasti ja rennosti. Kolmosrastille menetin arvokkaita sekunteja, kun etenin alussa rinteessä liian alhaalla. Lisäksi juuri ennen rastia menin sekaisin ylimääräisestä pienestä aukosta, jonka kulmasta hyökkäsin mättään taakse rastille, jota ei ollutkaan. Nopean tilannearvion jälkeen jatkoin eteenpäin ja näin oikean metsäaukion ja sen takana rastikumpareen. Huh, läheltä liippasi. Kasilla tein pienen kaarroksen kohti väärää kiveä, mutta se oli nopeasti kuitattu. Väliaikarastilla katsoin, että olin suunnilleen samoissa siihen astisten kärkiväliaikojen kanssa. Ihan ok siis so far.

Rastille 14 kaarsin hieman oikealta, niin että sain kontaktin nenään ja siellä olleeseen kiveen, jotta tiedän sijaintini rastia lähestyttäessä. Huovila juoksi edestäni poikittain ja arvioin olleeni häntä vähän nopeampi alkumatkasta. Viidelletoista mennessä en hetkeen tiennyt missä kuljin, mutta jatkoin matkaa ja sain nopeasti itseni paikannettua sata metriä ennen rastia. Suunnalla vaan ja sinne päin - sillain ne kamelitkin aavikolla taivaltaa. Lyhyellä välillä 17-18 kaaduin kiven koloon ja löin polveni. Noin 10-20 metriä onnuttuani arvelin, että ei käynyt kuinkaan ja pystyn jatkamaan juoksua maaliin asti. Pitkällä välillä rastille nro 20 en hetkeen tiennyt taaskaan missä olin, mutta taas jatkoin vain eteenpäin odottaen kohdetta, josta saisin sijaintini selville. Kunhan suunta pysyy riittävän  lähellä oikeaa sektoria, tunnistan rastin vieressä olevan puuryhmän. Loppu olikin superlyhyitä ja helppoja rastivälejä maaliin asti.

1 Fredric Portin        32:13       
2 Petteri Muukkonen     32:28 +15   
3 Timo Sild             33:07 +54   
4 Olli-Markus Taivainen 33:15 +1:02   
5 Hannu Airila          33:20 +1:07    

Kalevan rastiviestistä voitto

Kalevan rastiviestin voitto (kuva: Reijo Turusenaho)

Kun tämän kesän Kalevan rastiviestin maastoa oli ennakkoon kehuttu maasta taivaiseen, ei ollut muuta mahdollisuutta kuin piipahtaa Muhoksen tanhuvilla matkalla MM-katsastuksiin Suomussalmelle. Maasto oli vanhaa dyynikenttää, johon meanderoiva joki oli uurtanut juoluoita ja vanhoja jokiuomia.

Siellähän se Muhosjoki meanderoi

Toto, I've a feeling we're not in Kerava anymore

Loppuratkaisuiden paikka

Lisähaastetta suunnistamiseen toi kesäkuun rankkasateiden myötä tulvivat suot, ojat ja notkelmat. Vettä oli kaikkialla. Jäkäläkankaallakin jäkälikkö ja humuskerros olivat veden kyllästämää, kun vesi ei enää imeytynyt maahan. Uintihommiksihan eteneminen paikoin meni, kun jalat eivät yltäneet aina ojan pohjaan. Viesti sujui joukkueeltamme, Eero Inkeri, Tero Föhr ja Petteri Muukkonen, niin hyvin, että voitimme viestin niukasti ennen Vaajakosken Terää. Juoksin valtaosan ankkuriosuudesta minuutin erolla Terään, kunnes rastilla 16 peräpeiliin ilmestyi uhkaavan tuttu sinivalkoinen paita. Rastilla nro 17 pysähdyin ja päästin Toni Saaren edelle, mutta hän ei ottanut taktisesta kikkailustani koppia, vaan jouduin taas vetohommin. Onneksi sain lopussa rypistettyä kalkkiviivoille ekana.

Roosa (7 v) rastireittiviestin toisella osuudella (kuva: Reijo Turusenaho)

Viikonloppu pelkkää sprinttiä

Juhannus on lusittu ja kesä porskuttaa kohti helteitä. Vääjäämättä. Kesäkuun viimeisenä viikonloppuna oli tarjolla viikonloppu pelkkiä sprinttikilpailuita. Lauantaina oli Huippuliigan kolmas osakilpailu Loviisassa ja heti perään sunnuntaina Fin5-rastiviikon avausosakilpailu Liedon keskustassa.

Loviisan Huippuliigassa, joka oli samalla MM-katsastus, juoksin tyydyttävälle 14. sijalle minuutin kärkeä hitaampana. Virhettä ja vääriä reitinvalintoja arvioin tehneeni noin 25 sekunnin edestä. Suurin virhe tuli, kun en huomannut yhtä risteystä, ja juoksin korttelin sivun verran liikaa rastille nro 15. Lisäksi tein muutamia pieniä virhearvioita, kun valitsin oikea-vasen -reitinvalinnoista hitaamman vaihtoehdon.

Suurin virheeni Loviisan sprintissä (rasti 15)

Fin5-rastiviikon avauksessa Liedon keskustassa suoritukseni oli muuten hyvä, mutta rastille nro 6 luulin rastin olevan pensasaidan eripuolella. Aikaa meni ylimääräistä noin 20-25 sekuntia, mikä on iäisyys. Jouduin kiertämään pensasaitaa pitkän matkaa takaisin. >> Animation replay

Liedon Waterloo

Loppumatka sujui hyvin ja melkein pysyin Laukkarisen tahdissa loppumatkan. Siis melkein. Olen hidas aloittaja. Se on fakta ja siitä en pääse ikinä eroon. Lisäksi pensasaidan väärälle puolelle juoksemisessa menetin niin paljon aikaa, että rastimiehetkin katsoivat almanakasta eroa kärkeen. Näin ollen kilpailu oli osaltani menetty jo alkumatkasta. Summa summarum: kaikki sprinttikilpailut tässä vaiheessa kuntoon palaamista (tai pyrkimistä) ovat tärkeitä kovia harjoituksia. Vaikka aikaerot kärkeen ovat olleet julmia, olen ollut iloinen, että olen taas pystynyt juoksemaan kilpaa. Heinäkuussa minun pitäisi päästä taas juoksemaan kovia intervalliharjoituksia, niin juoksuvauhti vähän petraantuisi. En muista koska olisin pystynyt kaiken maailman vaivojeni takia juoksemaan edellisen kerran kovan intervalliharjoituksen. Joskus viime vuonna, mutta oliko se keväällä vai syksyllä?

Liedon loppu sujui mallikkaasti (ihmekkös tuo, kun se oli niin helppo)

Paluu Rivieralle eli Louna-Jukola

Louna-Jukolan ankkuriosuuden jälkeen oli vähän ristiriitaiset tunnelmat. Monet onnittelivat hyvin menneestä ankkuriosuudesta, kiipesimme viimeiselle palkintosijalle (25.), mutta päästin yllättämään itseni loppukirissä ja suunnistus oli vähän hapuilevaa, ja yritystä oli liikaa.

K-1:
Pääsin lähtemään ankkuriosuudelle sijalla 29. Vähän eteen starttasi Lynxin Leskinen ja Angelniemen Mäkelä. Noin 2-3 minuuttia eteen lähti useampi joukkue, ja 20-30 sekuntia perään lähti OK Pan Århuus. K-pisteellä Lynxin ja Angelniemen paidat näkyivät kaakana edessä, enkä nähnyt mihin he livahtivat sähkölinjalta. Otin karkean pensselin ja hain tuntuman vasemmalla olevaan kalliomäkeen, siitä kumpareille ja lopussa hiekkakupan poikittaiselle polulle. Rastille sain Angelniemen taas näkyviin.

1-3:
Juoksin Angelniemen selkää kiinni kakkosrastille mennessä. Mäksän seilatessa kolmoselle mennessä oikealle ja vasemmalle, pääsin suoremmalla toteutuksella ohitse

3-4:
Tämän pitkän rastivälin olin nähnyt screeniltä ennen starttia. Väli oli sama jo 6. osuudelle eli olin ehtinyt katsoa screeniltä jo valmiiksi miten nopeimmat olivat välin juosseet. Kilpailutilanne kolmoselle sekoitti vähän pasmoja, kun minulla oli perässäni Lynx, Århus ja Angelniemi. Juoksin ekan mäen yli liikaa oikealta. Hätä ei kuitenkaan ollut tämän näköinen, koska rastivälin lopussa juoksin Århusin ja Lynxin paitoja vastaavasti kiinni. Ekat kaksi mäkeä olisi pitänyt kiertää vasemmalta kaartaen.

4-7:
Tämänkin hajonnan olin nähnyt screeniltä, koska olimme niin paljon kärkeä jäljessä. Tiesin, että nelosen jälkeen on kahden vaihtoehdon hajonta. Totesin, että minulla oli vasemman puoleinen hajonta. Koko nelikkomme suuntasi samaan suuntaan. Ajattelin, että kaikilla meillä ei voi olla samaa hajontaa, ja niinpä Angelniemen Mäksä kaartoikin meidän hajonnan kautta omalleen ja häntä ei sen koommin näkynyt. Århusin Bobach ajautui liikaa oikealle matkalla kutoselle, eikä häntäkään enää sen koommin nähty. Lynxiä näkyi muistaakseni takana vähän aikaa vielä seiskan jälkeen.

7-8:
Arvoin reitinvalintaa vähän liian pitkään, minkä takia rastiltalähtö tapahtui väärään suuntaan. Minulla oli kiire pois jaloista, koska tiesin alkumatkan kavereideni hengittävän niskaan. Kiire siis näkyi jälleen suorituksessani. Päätin juosta vasemmalta avokallioita alle hakien. Tarkoitus oli välttää suota ja varvikkoa. Puolivälissä sain NTNUI:n ja Rykmentin näkyviin. Lammen lähellä olisi pitänyt valita Rykmentin kyyti, koska hän pääsi polulle 10 sekuntia nopeammin. Sain hänet kutenkin rastille lopullisesti kiinni.

13-15:
Vaikeat rinnevälit meni hyvin rastia 14 lukuunottamatta. Lähdin taas rastilta kiireessä vähän vinoon, koska NTNUI ja Rykmentti olivat olleet mäen päällä vielä ihan kannassa kiinni. Tulin hiekkatielle vinoon. Lisäksi aukon kulmassa oli puutarhajätettä ja nokkosta iso läjä ja jouduin palaamaan vähän taaksepäin ja kiertämään sen. Lisäksi vedin rastille 5 sekuntia ohi. Kiire ja karkuun yrittäminen kostautui taas, ja Rykmentti leimasi rastilla numero 15 melkein kannassa.

16-19:
Rasti 16 oli taas tv:stä tuttu kuvausrasti. Juuri ennen rastiympyrää sain vielä loistoajatuksen nousta väärän kumpareen päälle. Tämäkin johtui kiireestä, koska olin juuri saanut Rykmenttiin vähän eroa. Se ero oli nopeasti menetetty. Onnekseni Rykmentin Niemi seurasi minua kohden minun hajontarastiani nro 17. Hänen rastinsa oli rinnettä pidemmälle. Rastille 18 oli ihanaa juosta avokalliolaikkuja pitkin korkeaa suonpursua väistäen. Rasti 19 oli taas tv:stä tuttu.

19-23:
Rastille 20 päätin kiertää vasemmalta, vaikka oikean puoleinenkin kierto näytti houkuttelevalta. Sama kai mistä menee kunhan lähtee heti. Myös tämä rasti oli tv:stä tuttu. Rastille 22 kiersin turhaan polkua mäen ympäri. Koko rastivälin olisi voinut juosta suoraa viivaa pitkin. Vilkuilin välillä taakse, enkä nähnyt ketään uhkaamassa. Tuudittauduin petolliseen turvallisuuden tunteeseen, joka tulisi kostautumaan.

24-28-M:
Rastit 24 ja 25 löytyivät ongelmitta, mutta rastille 26 loiva kaarrokseni kaartoi vähän liikaakin. Lisäksi rastilta lähtö seuraavalle oli vähän huolimaton. Menetin näissä sen verran aikaa, että Ravinen ja Rykmentti ajoivat minun selkää kiinni viimeiselle rastille. Vasta lähestyessäni viimeistä rastia, kuulin kenttäkuulutuksesta, että nyt maalia lähestyy Vehkalahden Veikot aivan kannoillaa OK Ravinen ja Rajamäen Rykmentti. No kiva juttu! Leimatessani näin, että jollain on keltainen ankkuriosuuden numero. Hittolainen. Ja niin siinä kävi, että hävisin loppukirin Ravinenille, mutta Rykmentti pysyi onneksi takana. Lopun herpaantuminen maksoi yhden sija.

Alkumatkan pienet virheet eivät ehkä maksaneet montaa sijoitusta, koska en olisi kuitenkaan voittanut loppukiriä. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Pääasia, että nousimme palkinnoille, ja muutama ensikertalainen pääsi pokkaamaan Jukola-mitalin. Ja olin nopein suomalainen ankkuri (pikku jee). Koko suorituksen ajan näkyi se, että yritin liian kovasti escorteista karkuun.

PS. Riviera? Nuo uimamontuthan ovat Paimion Riviera.

Leimaus-leiri 2015

En ollut ikinä ennen käynyt lapsille ja nuorille suunnatulla suunnistuksen Leimaus-leirillä. Nyt siihen tarjoutui mahdollisuus, koska Topias on jo varttunut siihen ikään, että hän halusi osallistua Savonlinnan Leimaus-leirille. Minun onnekseni huoltajat ja ohjaajat saavat myös suunnistaa leirin harjoituksia. Harjoitukset olivat ihan mukavia ja savolainen maasto raskasta.

Topias Leimaus-leirin leiriviestissä

Nuorten leiriläisten suunnatessa viimeisenä iltana leiridiskoon minä kiristin addujen nauhat kireälle ja lähdin nautiskelemaan päivän kolmannen treenin eli iltalenkin pariin. Juoksin iltalenkiksi Tanhuvaaran opiston 13 km latupohjan ympäri. Reitti oli mukavan kumpuilevaa, mutkitteli savo-karjalaisen metsän siimeksessä, ja ilma oli sateen raikastamaa. Tämä oli kesäloman paras iltalenkki tähän mennessä.

Minna Kaupin patsaalla Vääksyssä

Leimaus-leiriltä ajoimme lähes suoraan Tampereelle Grano-gamesiin. Matkalla otimme Roosan kyytiin omalta kalastuslomaltaan, ja pysähdyimme Vääksyssä ihailemaan Minna Kaupin patsasta. Tampereen Grano-gamesissa lapset juoksivat kaikki päivät, ja minun piti juosta lauantain keskimatka ja sunnuntain pitkämatka. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä vietin lähes koko yön kuitenkin pesuvadin äärellä oksennellen. Näin ollen Jukola-kenraaliharjoitus jäi yhden keskimatkan kisan mittaiseksi.

Seuraavat tavoitteet ovat Jukolan-viestissä ja kesä-heinäkuun katsastuskisoissa. Täytyy yrittää saada uppoava laiva nousemaan taas kohden pintaa. Lisäksi minun pitää pidentää juoksulenkkejä, että jaksan elokuussa Saariselällä suunnistaa vuorokauden ympäri. Näihin tunnelmiin ja näkymiin täältä Keravalta.

Suunnistustaito - lyhyt oppimäärä

Ollessani lasten suunnistuskoulussa mukana, sain arvokasta oppia mistä elementeistä hyvä suunnistussuoritus rakentuu. Itse en ole suinkaan käynyt mitään suunnistuskoulua nuorempana - ja sen kyllä välillä huomaa. Kiertokoulua kävin kolme viikkoa, ja elämänkoulu on vielä kesken. Uimakoulussa jäin luokalle.

Suunnistustaidosta opin maanantaina sen, että ensinnäkin rastia lähestytteässä suunnistajan tulee havainnoida ympäristöään laaja-alaisesti. Vanhan suunnistusoppaan mukaan korkeimman näreen latvaan tai korkean kukkulan laelle kapuaminen auttaa näkemään kauas. Pienemmässä mittakaavassa voit myös kiivetä kiven päälle tarkkailemaan rastin lähimaastoa ja lähestymissektoria (Kuva 1).

Kuva 1. Kiipeä korkealle tähyämään ympäristöäsi.

Rastille saavuttuasi leimaa nopeasti ja suunnittele reitti seuraavalle rastille (Kuva 2). Käytä suunnitteluun huolella aikaa, koska tarkalla suunnittelulla saatat säästää arvokkaita sekunteja reittisi varrella. Älä säntää suinpäin liikkeelle.

Kuva 2. Tee suunnitelma seuraavalle rastivälille.

Lasten suusta kuultua

Roosa kuuli, että isän ja äidin syntymävuodet ovat kultaisella 1970-luvulla: "Te olette tuhat, ja minä ja Topias ollaan alle tuhat."

Roosa kuuli myös kuinka äiti ja isä ovat tavanneet aikoinaan: "Te tapasitte, ja sitten te totuitte toisiinne. Äiti sanoi sinulle, että voit kutsua häntä Eveksi."

Myydään: juoksurattaat kahdelle lapselle

MYYTY

Lapset kasvavat, karavaanit jatkavat kulkuaan ja vedet virtaavat Keravanjoessa. Topiaksen ja Roosan kasvettua koululaisten mittoihin, meiltä vapautuu nyt juoksurattaat, joissa kaksi lasta mahtuu nauttimaan vaunulenkkeilyn huumasta. Alla tarkempi myynti-ilmoitus:

"Myydään Baby Jogger performance double (Q-Series) rattaat kahden lapsen kanssa juoksemiseen. Isot ilmakumirenkaat saavat rattaat rullaamaan kevyesti. Molemmille lapsille 5-pisteturvavyöt. Selkänojaa saa myös hieman laskettua. Meillä otettiin käyttöön nuoremman ollessa 5 kuukautta. Mukaan tulee sadesuoja. Rattaita on käytetty, mutta ovat hyvässä kunnossa vielä seuraavalle."

Jos Baby Jogger double kiinnostaa, voit ottaa yhteyttä esimerkiksi sähköpostitse etunimi.sukunimi@gmail.com.

Vaunulenkkeilyn paluu

Pari viikkoa sitten Topias uutisoi blogissaan (topiasmuukkonen.blogspot.fi), että perheemme on siirtynyt perheiden luokittelussa kategoriaan "Suurperhe". Tähän vaaditaan virallisen määritelmän mukaisesti isän ja äidin lisäksi kolme lasta. Joku sanoi minulle heti, että tyttövauvan myötä perheessämme on nyt naisvalta. Totesin vain alistuneesti, että siihen ei aina vaadita määräenemmistöä.

Roosa ja Topias pikkusiskoa noutamassa

Uuden perheenjäsenen myötä harjoituspäiväkirjaan palaa jälleen harjoitusmuoto nimeltä vaunulenkkeily. Vauva päikkäreille vaunuihin ja juoksemaan. Perjantaina Aktia cupin aattona vaunulenkkeily jäi lyhyen lännäksi, koska rengas puhkesi heti alkuunsa. Täytynee yrittää joku toinen päivä paremmalla menestyksellä.

Tytöt jännittävät Kaisa Mäkäräisen puolesta

Maaliskuun Aktia cup 2015

Ja sitten kisauutisia. Pääsin tänään osallistumaan pitkästä aikaa Aktia cupin osakilpailuun. Tammikuu jäi välistä kipeiden jalkojen takia, ja helmikuu yksien häiden takia. Nyt, kun vihdoin pääsin osallistumaan, juoksusta tulikin täysi mahalasku. Aikani kympillä oli vaatimaton 33:07 ja edellä miestä kuin meren pohjassa sitä kuuluisaa merenmutaa. Välittömästi maalissa rankkasin juoksuni kaikkien aikojen huonoimmaksi suorituksekseni Aktia cupin kympillä. No, sainpahan ainakin hyvän kovan harjoituksen. Eiköhän itsetuntoni kestä tämänkertaisen möngerryksen. Uutta solmua vaan lenkkareihin. Ehkäpä ensi viikolla jopa vaunulenkkeilyn merkeissä.

Hitaan miehen nopeusharjoittelu

Kestävyysjuoksijan ja suunnistajankin pitäisi jatkuvasti kehittää (tai koettaa ainakin ylläpitää) juoksunopeuttaan. Minä olen sitä mieltä, että nopeaa juoksurytmiä voi hakea vähäsen melkein jokaisen harjoituksen yhteydessä. Tyypillisintä on, että juoksija ottaa pari kolme spurttia jokaisen juoksulenkin lopussa. Monet juoksevat juuri ennen kotiovea niin sanottuja tolpan välejä kovaa ja täysillä.

Miten kestävyysjuoksijan sitten tulisi suorittaa nämä spurtit, jotta niistä olisi hyötyä? Ammutaanpa alas ensin muutama harhaluulo. Ensinnäkin lyhtypylväiden välien juoksemisessa täysillä on pari huonoa puolta. Lyhtypylväiden väli on liian lyhyt. Juuri, kun olet kiihdyttänyt vauhtisi, saavut jo seuraavalle lyhtypylväälle. Lisäksi monet juoksevat nämä spurtit pokeritermein all-in eli liian kovaa rypistäen. Toiseksi monet juoksevat niin sanottuja henkselivetoja, eli futiskentän lävistäjää spurtti ja laitaa pitkin palauttelu takaisin kulmaan. Tässä on se huono puoli, että palautusajat jäävät liian lyhyiksi. Kolmas harhaluulo ainakin suunnistajien keskuudessa on, että niin sanotut määräintervallit (esim. 30 sek vedot) olisivat nopeusharjoittelua. Eivät ole, vaan ne ovat yhden mailerikoulukunnan tehoharjoittelua.

1. Muiden harjoitusten lomassa. Mielestäni kestävyysjuoksijan ei tarvitse raivata viikko-ohjelmastaan tilaa erillisille nopeusharjoitukselle. Viikkoon pitäisi mahduttaa peruskestävyys-, vauhtikestävyysharjoituksia ja palauttavia lenkkejä niin paljon, että mistäpä sen ajan nopeusharjoitukselle raivaisi. Parasta on siis yhdistää nopeusharjoittelua muiden harjoitusten yhteyteen pitkin viikkoa. Näin nopeusharjoittelun kokonaismäärät saadaan korkeammiksi.
2. Korkeintaan 20 sek spurtteja. Kestävyysjuoksijan nopeusharjoittelun ei ole takoitus kerryttää maitohappoa ja näin ollen laskea veren pH:ta harjoituksen aikana. Yli 30 sekunnin vedoissa maitohappoa alkaa jo kertymään. Siksi spurttien tulisi kestää korkeintaan 20 sekuntia, jotta jäädään turvallisen etäisyyden päähän maitohapon kertymisestä. Ne harjoitukse, joilla kehitetään maitohapon sietokykyä ovat ihan eri asia.
3. Vähintään 15 sekunnin spurtteja. Liian lyhyetkin spurtit ovat huonoja, koska kiihdyttämiseen menee oma aikansa. Lyhyessä spurtissa ehdit juuri kiihdyttää, kun pitääkin jo taas jarruttaa. Juokse siis kiihdytyksen jälkeen vielä tovi. Näin lisäät nopean juoksun määrää.
4. Pitkät palautukset. Nopeusharjoittelussa palautusten tulee olla pitkiä, jotta uuden vedon alkaessa ollaan palautuneita tai ainakin melkein palautuneita. Hyvä palautusaika voi olla esimerkiksi 90 sekuntia, mutta itse käytän 2 minuutin palautusta.
5. Palautus juosten. Kestävyysjuoksijan kohdalla palautuksen tulee olla normaalia juoksua eikä mitään korkeushyppypatjalla löhöilyä tai futarihölkkää. Kroppasi oppii näin palautumaan nopeammin rytminvaihdoksista, mistä on hyötyä kilpailuissa. Lisäksi pitää muistaa, että juokset normaalia lenkkiäsi, johon on lisätty ekstramausteeksi spurtit.
6. Toistoja saa olla runsaasti. Kun yhdistät nopeusvedot tai spurtit normaaliin juoksulenkkiisi, saatat ottaa 3-5 kappaletta vetoja lenkin päätteeksi. Voit myös juosta 10-20 kappaletta vetoja koko lenkin ajalle ripoteltuna tai lenkin loppupuoliskolla. Itse pidän 20x20s spurteista 1:40-2:00 palautuksella. Tämän ehtii hyvin toteuttaa tunnin juoksulenkin aikana. Sopiva spurttien määrä on 5-20. Suuri määrä edellyttää vetojen välissä pidempää palautusaikaa.
7. Nopeusvedot kovan harjoituksen päälle. Erään koulukunnan mukaan jopa maksimivetojen (esimerkiksi tonnin vetojen) tai vauhtikestävyysharjoituksen päälle voi juosta esimerkiksi 5x100 m spurtit. Tällä pyrtitään siihen, että kovalla harjoituksella on väsytetty lihakset, ja spurtit juostaan väsynein jaloin. Kestävyysjuoksijan kroppa on laiska laite. Se pyrkii koko ajan käyttämään hitaita lihassoluja, jotka ovat taloudellisempia käyttää. Vasta näiden hitaiden lihassolujen väsyttyä, kroppa joutuu rekrytoimaan nopeampia lihassoluja. Minä suosin 5x20s vetoja heti kovan harjoituksen päälle.
8. Rennon kovaa, ei täysillä. Monet tekevät sen virheen, että yrittävät juosta nopeusvedot ja spurtit niin kovaa kuin pääsevät. Juoksu menee riuhtomiseksi ja väkisin vääntämiseksi. Yritä sen sijaan juosta rennosti. Oikeasti nopeatkin sprintterit ja mailerit pyrkivät kehittämään juoksunsa rentoutta väkinäisen all-in -riuhtomisen sijaan. Tiputa siis yritystäsi ja vauhtiasi napsun tai kaksi, ja pyri juoksemaan rennosti. Jotkut sanovat, että parhaan suorituksen saa, kun yrittää juosta 800 m kisavauhtia.
9. Myös ylämäkeen.  Spurtit kannattaa tehdä silloin tällöin myös ylämäkeen. Tällä kehitetään tehokkaampaa ponnistusta ja vahvistetaan ponnistukseen käytettäviä lihaksia. Lisäksi askeltiheys on nopeampi, kuin tasamaalla juostessa. Ylämäkispurteissa keston täytyy kuitenkin olla huomattavasti lyhyempi, koska ylämäki luo ylimääräistä vastusta. Oma suosikkini on 10x10 sek ylämäkispurtit.
10. Myös loivaan alamäkeen. Loivaan alamäkeen spurtteja tehdessä kehitään jalkojen pyöritysnopeutta. Alamäkeen juostessa joutuu tuomaan jalan eteen nopeammin kuin tavallisesti. Englanninkielessä puhutaan leg speed -harjoituksesta.
11. Spurtit kuin lihashuoltoa. Olen huomannut, että lyhyet ja lukumääräisesti runsaana tehdyt spurtit toimvat myös lihashuoltona ja jalat pysyvät paremmassa kondiksessa. En tiedä mihin se perustuu, mutta tasavauhtisen juoksun jumittamat lihakset vertyvät, kun juoksen paljon spurtteja.

Tässä muutamia mitteitä, joita minä olen kokenut toimiviksi omassa harjoittelussani. Kun ikää on kohta jo 40 vuotta, nämä tulevat entistä tärkeämmiksi, kun entisaikojen nopeus kaikkoaa tai on jo pääosin kadonnut kokonaan.

Kokeile seuraavallla peruskuntolenkilläsi juosta 10x20 s spurtteja. Pidä palautukset pitkinä, esimerkiksi 2-3 minuuttia. Muista, että palautuksen aikana jatkat normaalia lenkkivauhtiasi. Voit yhdistää tällaisen nopeusharjoittelun 2-3 juoksulenkkiisi viikossa.

Saako ladulla juosta?

Pururadat ovat mukavia paikkoja juoksemiseen. Jotkut pitävät siitä niin paljon, ja ovat tottuneet tuttuihin reitteihinsä, että tallaavat samoja uria kesät talvet. Harmi vain useimmilla paikkakunnilla pururadat on talvisin varattu hiihtäjille.

Menin työpäivän jälkeen Järvenpään latu-urille hiihtämään. Terholan pururadalla katselin, että onpa syvät askeleen jäljet keskellä latua. Askelvälikin näytti niin pitkältä, että vanhana jäljestäjänä päättelin kyseessä olevan luonnonvarainen juoksija. Luonnonvaraisia ja villejä juoksijoita tavataan usein talvisin talvehtimassa lähempänä asutusta. Juoksijan bongaaminen talvella pururadalla metsän siimeksessä on perin harvinaista, koska heidän elinympäristönsä on tällöin lumen vallassa ja ravintoa on niukasti saatavilla.

 

Peltoaukealla näin tuon vapaana kirmaavan juoksijan noin 100 metrin päässä edelläni. Lisäsin vauhtia ja hiihdin juoksijan kiinni. Saavutettuani hiihtäjän saatoin hänelle tiedoksi, että: "Hei, tämä latu on talvisin vain hiihtäjille".

Juoksija: "Kjyllä tjäällä saa juosta. Tjämä on juoksureitti".

Hiihtäjä: "Kesäisin kyllä saa juosta, mutta kun talvella on latu, niin tämä on vain hiihtäjille".

Juoksija: "Hjolen asunut tjäällä kjaksi vuotta, ja aina jolen juossut".

Hiihtäjä: "Tuossa vieressä menee pyörätie. Voit juosta siellä".

Juoksija: "Mjene itse sinne hiihtämään!"

Hiihtäjä: "Mitä?"

Juoksija: "Mjene itse tielle hjiihtämään. Mjinä juoksen tjässä!"

Hiihtäjä: "Katso tässä kyltissä lukee, että talvisin latuaikaan vain hiihtäjille".

Juoksija: "Mjinulla tjäällä oma reitti. Kjuvitellaan, että mjinä ljaitan kohta sukset jalkaan".

Seuraavaksi hiihtäjä kohauttaa olkapäitään ja jatkaa matkaa. Tapakasvatus ja sääntöopastus meni kuin kuuroille korville. Ymmärrän, että suomalaiset tavat ja kaupungin ohjeet voivat olla tuntemattomia, mutta kahta asiaa en ymmärrä. Ensinnäkin oman järjen käyttö on sallittua. Jos latukone on ajanut ladun ja kaikki muut reitillä liikkujat kulkevat suksien kanssa, eikö varoituskellot kilkata missään vaiheessa. Toiseksi, jos et tiedä suomalaisia tapoja ja sääntöjä, eikö kannattaisi ottaa opiksi ja kuunnella neuvoja. Miksi pitää inttää vastaan?

Winter Trail Run Cup

Trail runit kasvattavat suosiotaan. Nyt trail running rantautuu myös Keravan Alpeille eli Keinukallion vuorijonolle lauantaina 24.1.2015. Suunnittelin eilen seuraavan osakilpailun reittiä ja siitä tulee hauska. Lähtöviivalle asettuvien trailrunnaajien edessä tulee kohoamaan jylhänä Keinukallion vuoriston korkein huippu Mt. Keinukallio. Se kohoaa latumajan basecampista jopa 50 metrin korkeuteen. Selvällä säällä tarkkasilmäinen voi erottaa Mt. Keinukallion majesteettisen huipun kaukana korkeuksissa. Kilpailun ensimmäisen 500 metrin matkalla nousua kertyy jo heti kättelyssä tuo 50 m, kun juoksureitti kapuaa korkeimmalle huipulle.

Loppiaisrogaining 2015

Loppiaisena harjoitusohjelmaan oli suunniteltu pitkä lenkki. Tällä kertaa lenkille tuli pituutta 8 tuntia. Osallistuimme parini Mikko Auvisen kanssa Loppiaisrogainingiin tarkoituksena ottaa vähän tuntumaa tähän lajin. Ensi kesänä olisi tarkoitus jaksaa samalla kokoonpanolla Saariselällä 24 tuntia. Joukkueellamme on nimikin, kun Hannu Airila lupasi, että saamme juosta nimellä Kuntokeskus Huippu.

Tämän vuotinen Loppiaisrogainingin maasto oli mahdutettu alueelle Röylä-Juvanmalmi-Keimola-Klaukkala-Luukki. Samottavaa siis riitti. Tavoitteenamme oli uhkarohkeasti lähteä tavoittelemaan kaikkien rastien hakemista. Tämä tarkoitti sitä, että matkan varrella käydään ihan jok'ikisellä rastilla. Ja lopussa katsotaan montako jää aikarajan umpeutuessa käymättä. Olimme maalissa ajassa 7:57 ja kaksi rastia jäi puuttumaan. Pisteitä keräsimme 132/138. Virallisia tuloksia ei ole vielä julkaistu, mutta kuuleman mukaan joku pyöräilevä joukkue ehti käväistä yhdellä rastilla enemmän.

Linnuntietä reittimme oli 50 km. Todellinen kuljettu matka oli palttiarallaa ainakin 64 kilometriä. JAloitimme oheisen kartan reitein rastien 31 ja 40 suuntaan. Lopussa Serenan paikkeilla teimme siis ensimmäisen päätöksen jättää yksi rasti käymättä (46). Pian myös selvisi, että emme ehtisi käydä rastilla 22, jonka olimme jättäneet ylimääräiseksi rastiksi kilpailukeskuksen tuntumaan.

Suunnistus sujui mukavasti. Vasta vihoviimeisellä rastilla väsymyksen takia ajatukseni ei luistanut metriäkään ja teimme viiden minuutin virheen. Tein aluksi samaistusvirheen ja johdatin meidät suunnalla väärästä pururadan mutkasta, Suunta tosin oli vakaa ja oikea. Onneksi Mikolla vielä hoksottimet pelasivat ja saimme viimeisen kahden pisteen arvoisen leiman. Maalissa aikaa jäi ruhtinaalliset 3 minuuttia.

Loppiaisrogaining käytiin kirpeässä ja aurinkoisessa pakkassäässä. Pakkasta oli startin aikaan -10 - -12 C. Auringon laskiessa hanskat alkoivat jäätyä ja takataskusta piti vaihtaa esiin paksummat kintaat. Onneksi meillä oli matkassa näytöllinen Emit, josta pystyimme tarkistamaan leimausten rekisteröitymisen. Tavallisella Emitillä meillä olisi ollut leimat vain kymmeneltä rastilta. Rastileimasimet olivat metsässä vähän kohmeessa. Leimauksen rekisteröitymistä piti usein houkutella pidemmän aikaan heiluttelemalla Emittiä leimasimen lähellä. Lisäksi omaa Emittiä piti kuljettaa hanskan sisällä lämpimässä. Kun kävimme Klaukkalassa pyytämässä maatilalta vettä leileihimme, isäntä kertoi pakkasta olevan jo -14 C. Kiitos ystävälliselle väelle, joka antoi täyttää juomareppumme. Lopussa keskivauhtimme vähän tippui, kun saavuimme Luukin itäosan ja Ketunkorven metsiin. Pimeys, paikoin tiheä metsä ja väsymys hidastivat vauhtiamme sen verran, että tavoitteen kaikkien rastien kiertämisestä sai heittää mielestä.

Tästä kilpailusta tuli pisin juoksulenkkini ever. Reissun aikana koin pari fyysisesti heikompaa hetkeä, mitkä menivät kuitenkin ohitse. Klaukkalassa koin pahimman heikotuksen. Paluumatka Serenan huudeilla tuntui kuitenkin fyysisesti vahvalta. Rasva kun lähtee sulamaan, se irtoaa keskivartalolta klimppeinä. Siksi pitkässä suorituksessa tulee hyvien ja huonojen hetkien vuorottelua. Klaukkalassa ihan oikeasti mietin hetken ajan, että onko mitään järkeä lähteä elokuussa Saariselän tuntureille 24 tunniksi. :)