Valmennusohjeita:

maanantai 18. joulukuuta 2017

Yksi elämänvaihe ohi - neljä vuotta valmennuspäällikkönä takana


Reilu neljä vuotta sitten aloitin uunituoreen keskiuusimaalaisen suunnistusseuran SK Uuden valmennuspäällikkönä. Helppoahan se oli aluksi, kun oli aikaa. Vuosi sitten päätin, että kulunut kausi 2017 tulee olemaan viimeinen vuoteni valmennuksen perämisessä. Vaikka hauskaa on ollut, niin aika, tuo luonnonvaroista ehtyvin, ei vain enää riitä. Välillä kahden tai jopa kolmen työn tekeminen yhtäaikaa on ollut - miten sen nyt sanoisi nätisti - keskivertoa haastavahkompaa. Minä pidän nyt hetken lepoa, ja suunnittelen uusia juonia tulevaisuudelle.

Tästä alkaa lepo ja loma (hah, sen kun näkis).

Valmennuspäällikkönä olemisen hyviä puolia ovat kuitenkin ehdottomasti olleet hauskat leirit eri puolille Suomea. Valmennuspäällikkö saa vähän niin kuin päättää missä leirit pidetään. Siksi olemme kolunneet Suomen etelästä Hangosta ja Ahvenanmaalta ylös pohjoiseen Lappiin sekä itään itärajan tuntumaan Joensuuhun, Kolille ja  Ilomantsiin asti. Tosi hienoja paikkoja ja erilaisia maastoja ollaan nähty leireillä. Olemme toki nähneet myös suomalaista perustalousmetsääkin (vai kirjoitetaanko se "perussuomalaista talousmetsää"), mutta eihän kilpailuissakaan kaikki maastot ole vaaleanpunaisista vaahtokarkeista ja hattaroista tehtyjä. Jos jo aiemmin olin tuntenut Keravan ja Tuusulan maastot läpikotaisin, niin näiden neljän valmentajavuoden jälkeen verkkokalvoilleni piirtyy vielä pitkään Tuomalansuon, Keinukallion ja Mätäkivenmäen kartat aina silmät sulkiessani. Kiitos kivoista valmennusvuosista SK Uudelle! Ja kiitos kaikille naapuriseuroille yhteisistä harjoituksista, avustajille rastien viemisestä ja hakemisesta, ja kontakteille eri puolella Suomea leirimahdollisuuksista.



#MissäOlitKunAurinkoNousi. No, minä olin Sipoossa hakemassa rasteja pois metsästä. 

Niin kuin Joulupukilla on Korvatunturilla pieniä apureita, niin myös minulla on pieniä tonttuja apuna. Ilman heitä monesta harjoituksesta tai leiristä ei olisi tullut mitään. Olkoon seuraava kuvakavalkaadi triumfina pienille apureille. Tänks.


Aamupissalle on mentävä, mutta rastilippujen lajittelu ei voi odottaa.
Miksi niitä rasteja pitää etsiä märästä metsästä, kun niitä kasvaa kotona kylpyhuoneessa?
Leipurimestari loihtii palkintoja päättäjäisiin.
Lähdössä on kova kuri, ja kuulutus molemmilla kotimaisilla.
"Tuolta ne tulee maaliin". Hei, tyttö hyvä, se on Tuusulanjärvi.
Suomalaiset - hiljaisuuteen tuijottajien kansa. Lasketaan sadepisaroita järven pinnalta, ja odotetaan suunnistajia saunaan ja syömään.
Läksiäisharjoituksessa oli tarjolla glögiä, pipareita ja musaa takakontista. Ja räntää taivaalta.
Veteraanit sanoivat, että he haluavat suurimittakaavaiset kartat. Luulisi näiden riittävän.
Mitä yösuunnistuksessa tarvitaan? Ai niin, valo.

tiistai 7. marraskuuta 2017

Testissä maailman hienoimmat juoksukohteet: osa 2, Vanhankaupunginlahti, Helsinki

Missä aurinko asuu? No, tuolla Herttoniemessä.
Marraskuinen pakkasaamu. Se tarkoittaa sitä, että lenkkarien kärjet tulee suunnata kohti Helsingin edustan rantaraitteja. Työpaikkaani lähimpää löytyy Vanhankaupunginlahti (virallisissa kartoissa Vanhankaupunginselkä) rantapolkuineen, ruovikoineen ja saarineen. Ehdoton lempipaikkani on Lammassaaren ja Kuusiluodon pitkospuut ja luontopolut Arabianrannan edustalla. Ennen töihin ja kampuksen sykkeeseen sukeltamista on hyvä käydä piipahtamassa hiljaisuuden ja rauhan keskellä. Kun Lammassaareen suuntaa juoksulenkille aikaisin aamulla ennen töihin menoa, siellä ei törmää kuin muutamaan aamunvirkkuun lintubongariin silloin tällöin. Pimeällä kun tulee, niin ei ole heitäkään. Usein maisemista saa nauttia ihan yksikseen. Tällä reissulla ehdin sopivasti lännen puoleiselle rannalle auringonnousua ihailemaan. Merikin oli sopivasti riitteessä. Sieltähän se aurinko nousi Herttoniemestä esille. Olenkin aina ihmetellyt missä aurinko viettää yönsä. Itiksessä tietenkin muiden hulttioiden kanssa. Senhän takia Itiksen vanhassa logossa möllöttää se aurinko.


Note: Park your wheelbarrow here, please.
Juoksureittinä Vanhankaupunginahden kiertäminen on pääosin hauska, ja hiekkareittejä ja polkuja riittää, mutta Sörnäisten ja Kulosaaren kohdalla on vähän liian urbaania. Kulosaaren kohdalla täytyy juosta jonkin matkaa metroradan vierustaa pyörätiellä. Vastapainona 3/4 kierroksesta on pehmeää juoksualustaa. Herttoniemestä saa reitille kunnon mäkiä, mutta muuten kierros on melko tasainen. Mutkittelusta riippuen kierrokselle saa mittaa noin 12-15 kilometriä eli ihan normilenkin verran.

Astu vieraaseen maailmaan Arboretumissa (mutta älä pyöräile)

Viikin kohdalla juoksumaisemiin saa hieman maailmanmatkaajan eksotiikkaa, sillä pienelle alueelle Viikin Arboretumiin on istutettu erilaisia eksoottiisia puulajeja Helsingin yliopiston opetustarkoituksiin. Sen lyhyen hetken, kun alueen läpi pyyhältää, maisemat vaihtuvat maailmalta tutuista metsätyypeistä toiseen.
Kiinteä faasi vs nestemäinen faasi

Kierroksen lopussa oli vielä tarjolla syyssateiden takia raivoava Vanhankaupunginkoski. Ihan pari viikon takaisten hurjimpien vesimäärien mitoissa koski ei enää ollut, mutta vettä oli kuitenkin ihan riittävästi tällaisen pienen paikkakunnan kasvatin ihmeteltäväksi, kun olen tottunut Keravanjoen hiljaiseen vuokseen. Kyllä täällä Helsingissä kaikki on isompaa ja hienompaa.

Tässä on ihmisen hyvä juosta, #UudetPitkospuut
Wildlife observations:
1 x samojedi
11 x valkoposkihanhi
1 x orava
3 x lintubongari ja valokuvaaja

perjantai 3. marraskuuta 2017

Jämin suunnistusmaraton 2017 - lumen raskaan raatajat





Vuotuinen Jämin suunnistusspektaakkeli oli täällä taas. Noin 700 suunnistajaa houkutellut Jämin nopeiden mäntykankaiden pitkän matkan suunnistus juostiin vähän eri spekseillä kuin aiemmin. Aiemmin viikolla Etelä-Suomeen sataneen lumen ansiosta Jämin korkea harju oli saanut noin 20 senttisen lumivaipan. Miesten kärjen osalta tämä tarkoitti noin 1-1½ minuuttia hitaampaa vauhtia per kilometri kuin aiemmin. Maaliin saapuikin väsyneitä jalkoja valittelevia, mutta onnellisia suunnistajia.


Lumen raskaan rataajat. (sivun suunnistuskuvat: Ilkka Metsälä)

Rutiinit hukassa

Kun Jämillä on perinteisesti kannattanut suunnistaa suunnalla aivan luotisuoraan, kun näkyväisyys on hyvä ja maasto on nopeaa, niin nyt monet suunnistajat olivat hieman ulalla reitinvalintojen suhteen. Välillä oli arpapeliä oliko suora reitti nopein, jos tarjolla oli mahdollisesti uraa. Joskus taas fiksulta vaikuttava kierto metsäautotietä pitkin ohuemman lumihangen toivossa osoittautukin raskaaksi, kun arneijan pojat eivät olleetkaan juuri siellä käyneet ajamassa maastokykyisillä ajoneuvoillaan. Oma etenemiseni sujui suunnitellusti harjoitusmielessä, koska tämän hetkisessä kunnossani minun on fiksuinta keskittyä perusharjoitteluun ja kunnon nostamiseen. Hyvästä yrityksestä huolimatta lopun hajontarasteilla kiersin hetken aikaa rasteja väärässä numerojärjestyksessä. Tajusin virheen nopeasti, ja korjasin erheen kiertämällä väärin menneet rastit oikeassa järjestyksessä. Vuosia töissäni numeroita pyöritelleenäkään ei se ole ihan helppoa juosta rastit järjestyksessä 32-33-34. Petteri, hyvin sinä vedit - järjestys 32-34-33 kuulostaa enemmän lottoarvonnalta kuin numerojärjestykseltä. No, mutta hei, sainhan pidemmän treenin. Sitähän minä toivoin. Lumihangessa >25 km (+ylimäärinen sähläys) painoi kyllä jaloissani, koska en ole nyt toivomassani kunnossa. Polvikin tuli kipeäksi, mutta se näyttää nyt toenneen parin päivän levolla. Kyseessä on vanha vaiva, joka uusiutuu silloin tällöin. Lukemat mailimittariin eivät ole tulleet vuosien aikana ilmaiseksi. Polven pitäisi olla kunnossa, kun marraskuun ekana viikonloppuna on edessä seuraava pitkä seikkailu Raatojuoksu Etelä-Sipoossa.


Perjantain yösuunnistusharjoitus. Kaikki valkoinen kartalla on lunta. Ja ruskeat ja mustat myös.


Leirielämää

Pidimme keskiuusimaalaisen SK Uuden seuraleirin Jämillä suunnistusmaratoniin yhdistettynä. Kiitokset Nouskille treenikartoista. Jämin maastot ovat meille kaupunkilaisille eksoottinen kokemus, ja maastoista saatiin hyvää oppia, vaikka lunta oli riittävästi ja lumeen syntyi selvät urat. Tämä oli tällä erää viimeinen järjestämäni leiri SK Uuden valmennusveneen peräsimessä. Nelivuotisen hektisen rupeaman jälkeen vetäydyn hetkeksi lepäämään ja lataamaan akkuja. Kahden (joskus jopa kolmen) työn tekeminen yhtäaikaa on tuntunut vähän raskaalta, vaikka hauskaa onkin ollut. Joulukuun ensimmäisenä päivänä istahdan hetkeksi alas lepäämään. Ehkäpä noin viideksi minuutiksi, ja sitten pitää taas keksiä jotain tekemistä. Seuraava kuvakavalkaadi kertokoon valmennuspäällikön moninaisista tehtävistä.


Leirillä tarvitaan ruokaa - paljon

Letut ovat aina suosittu iltapala leirillä








perjantai 27. lokakuuta 2017

Testissä maailman hienoimmat juoksukohteet: osa 1, Turku

On jo vanha kulunut klisee, että maailmaa - sen ihmeitä ja piilotettuja salaisia paikkoja - näkee enemmän, kun suuntaa kulkunsa perinteisiltä turistien suosimilta reiteiltä ja paikolta sivuun. Maailmaa on ihasteltavana muuallakin kuin vain kaupungin keskustan kävelykadulla tai torin ympäristössä.

Päätin alkaa kirjoittamaan blogissani silloin tällöin siitä, millaista maailmaa minä koen ja havainnoin juoksulenkeilläni. Töiden ja harrastusten takia tulee nähtyä ja liikuttua mitä erilaisimmissa paikoissa. Lähes aina olen tulostanut uudesta paikasta kartan, ja juoksulenkkarit ja otsalamppu ovat erottamaton osa kapsäkkini sisältöä. Lisäksi juostessa ehdin pidemmälle kuin normituristi.
Turussa osataan itseironia

Osa 1: Turku - mainettaan parempi

No oikeasti Turkuhan on yksi minun lempikaupungeistani. Se sijaitsee meren rannalla, Aurajoen halkoman keskustan kupeessa kohoaa korkeat mäet (mm. Vartiovuori), yliopistokampus on tiiviisti Yliopistonmäen ympärillä eikä levällään ympäri kaupunkia kuten Helsingissä. Lisäksi kivoja kalliomäkiä ja ulkoilureittejä löytyy riittävästi ympäri kaupunkia juostavaksi. Vanha opiskelukaupunkini näytti säilyneen entisellään.

Mietin, että halusin työpäivän jälkeen tehdä oikein reilun mittaisen juoksulenkin, johon sisältyisi sopivasti nousua ja mäkiä, joitakin minulle uusia reittejä sekä jonkin verran vanhojen opiskeluaikaisten hauskojen treenipaikkojen tsekkausta. Eli jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistä (ja jotain lainattua?). Yleensä olen pitänyt itselläni nyrkkisääntönä, että kolmen tunnin juoksulenkki olisi maksimikesto, mitä juoksisin kerralla [siis yleensä ;)]. Jotta ehtisin kiertää Turussa mahdollisimman ison kierroksen, päätin siis kiskaista kolmetuntisen rundin.

Juoksuturisti Luolavuorella - voiko hienompaa ihminen kokea?
Kun keskustasta lähtee liikkeelle ja, kun tykkää mäistä, on ensimmäiksi luonnollista nousta jonkin Aurajoen itärannan mäen päälle. Valitsin Samppalinnan, koska halusin mahdollisimman suoraan ja nopeasti päästä Luolavuoreen. Olin suunnitellut, että Ilpoisissa ja Ispoisissa olisi reittejä, joilla olen harvemmin käynyt. Ja sieltä pääsisin hiekkareittejä kätevästi koko matkan Haritun kautta Lausteelle.


Keskusta-Samppalinna-Luolavuori-Ilpoinen-Ispoinen-Katariina-Harittu-Lauste


Ei ollut sinällään mikään yllätys, että Lausteella löysin suksenjäljet hangelta. Lunta oli maassa ehkä noin 10 senttiä. Turun seudulla innokkaimmat hiihtäjät kaivautuvat kellareistaan, kun ruohojen kärjet saavat vähän valkoista väriä. Koska latuja ei oltu vielä ajettu (heh, ei näillä lumimäärillä) eikä hiihtokausi ole oikeasti vielä edes avattu, uskalsin juosta Lausteen ulkoilureittejä pitkin. Turkuhan on kuuluisa laturaivostaan, ja on ylittänyt uutiskynnyksen jopa uudessa pääkaupungissa asti. Turun laturaivo on jo noussut omaksi käsitteekseen.

Tässä olisi laturaivolle paikka

Lausteelta eteenpäin en ollut kunnolla suunnitellut reittiäni. Alunperin olin miettinyt tsekkaavani Varissuon tutun pururadan ja Varissuon yhteiskoulun, jossa olen käynyt aikoinaan pelaamassa maantieteen laitoksen henkilökunnan salibandyvuorolla. Katsoin kelloa, ja laskeskelin olevani niin hyvissä ajoin, että ehtisin kiertää pidempääkin reittiä. Muistin Littoistenjärvelle kesällä tehdyn puhdistusoperaation, ja päätin tsekata järven tilanteen. Voisin siis kiertää Littoistenjärven ympäri. Sieltä pääsisin kätevästi yhdelle tavoitekohteelleni, eli Ravattulan riippusillalle (virallinen nimi taitaa olla Kieterinmäen riippusilta, mutta sitä en ole tiennyt). Pääsin Littoistenjärven rantaan, mutta vaikea pimeässä illassa oli havainnoida veden kirkkautta. Ainakin uimarannan kohdalla vesi näytti ihan kirkkaalta otsalampun valossa. Tiedä häntä - vaikea sanoa juuta, jaata tai eioota tai yhtikäs mitään, koska oli niin pimeää. Lisäksi siitä on niin kauan, kun olen käynyt edellisen kerran Littoistenjärven rannassa, että en muista millainen järven vesi on ollut aiemmin. Kuulemma viiniä.
Littoinen-Auranlaakso-Ravattula-Halinen-Ylioppilaskylä-Kuuvuori-Yliopistonmäki-Keskusta
Littoistenjärven ympäri kiertävä polku oli vähän liukkaassa ja kuraisessa kunnossa, mutta sehän kuuluu asiaan. Siis tähän juoksuharrastukseen. Eksyin kerran, ja kaaduin vain kerran, mutta nekin kuuluvat asiaan. Siis edelleenkin puhun juoksemisesta. Lopulta löysin tieni haluamaani suuntaan kohti Auranlaaksoa ja Turun kehätien risteystä Ravattulassa. Tästä eteenpäin reitti olisi todella tuttu, ja laitoin kartan taskuuni. Riippusillan kautta on tullut juostua opiskeluaikana monet kerrat.

Tuttuja reittejä juosten suuntasin kohti Ylioppilaskylää ja niin sanottua must-kohdetta Kuuvuorta. Kuuvuoren portaat ovat olleet yksi tärkeitä treenipaikkojani aikoinaan. Nyt nousu portaita ylös Kuuvuoren huipulle alkoi jo vähän tuntumaan reisissä, kun juoksulenkkiä Turun ympäri oli takana jo noin 2:45. Toki nousin lopussa vielä Yliopistonmäen yli, koska se mäki on siinä ja odottaa, että joku nousee sen yli. Lisäksi vanha opinahjoni sijaitsee siellä korkeimmalla kohdalla. Lopussa olin vähän kesy, ja jätin Vartiovuoren nousemisen välistä, koska sekuntaattori lähestyi kolmea tuntia. Korvasin Vartiovuoren menetyksen juoksemalla hotellin portaat ylös. Ajanottolaitteisto pysähtyi aikaan 2:59:45. Tarkkaa työtä.

PS. Aamulenkillä kävin kuittaamassa puuttuvan Vartiovuoren valloituksen. Samalla hoitui myös Samppalinna uudestaan ja Kakolanmäki. Vankilan rakennuksiin oltiin saneeraamassa asuntoja. Mietin, että haluaisinko minä asua vanhassa Kakolan vankilassa. Olihan Kakolan isot rakennukset vähän kolkon näköisiä.

Yhteenvetona voin sanoa, että suosittelen Turkua erinomaisena juoksukohteena. Mäkiä riittää, ja hiekkapohjaisia ulkoilureittejä löytyy riittävästi. Nyt en ehtinyt Runosmäen ja Haunisten  altaan suuntaan vielä ollenkaan. Jääköön ensi kertaan. Näin syyspimeillä otsalamppu on tärkeä, vaikka uusi lumi tekikin maisemasta paikoin ihan valoisan. Ihq.

Wildlife observations:
3 x metsäjänis
1 x metsäkauris
1 x musta kissa
1 x cockerspanieli
>1 turkulaista






lauantai 7. lokakuuta 2017

Unelmiesi lauantai - ruotsalainen mutapelto


Aavistuksen negatiivisesta otsikosta huolimatta, viikonlopun kisareissu Ruotsiin 25mannaan oli kiva. Kilpailumaasto oli vaativaa ja radat olivat onnistuneita. Sade ja mutainen kilpailukeskuksen pelto eivät paljoa haitanneet, kun oli varustautunut oikein. Peruspuitteiltaan kilpailu oli kuten minkä tahansa vuoden 25manna. Kisaravintolasta saa hampurilaisia, metsässä on ruuhkaaa ja kilpailun läpivienti on nopeatempoinen. Päivän kohokohta oli, kun sain pitkän päivän jälkeen vahvasti hiilihappoista kolauutejuomaa laivan buffetissa. Kuten olen joskus aiemmin tainnut mainita, hiilihappo on ruokaympyrän yksi unohdetuista sektoreista. Toinen tällainen on vaahtokarkit - tuo ihmiselimistön yksi peruspilareista. Vaikka olenkin sokerista, niin Botkyrkan märkä pelto ja sateinen päivä eivät voittaneet minua.

tiistai 12. syyskuuta 2017

Työn ja harrastuksen yhdistäminen (45 km)




Välillä myös metsätietä myöten

Nyt se onnistui! Pystyin kerrankin yhdistämään tutkijan työni ja juoksuharrastuksen kahden päivän ajaksi. Tehtäväni oli käydä läpi 2 x 20 km tutkimuslinjat Evon retkeilyalueella. Tavoitteeni oli varmistaa ja tarkistaa maastossa metsien biomassakarttojemme laatua lehtipuiden osalta. Ensimmäinen ajatus oli, että tottakai minä teen sen pääasiassa juosten ja osin kävellen.

Ensimmäisenä päivänä tarvoin ennalta huonompikulkuisen talousmetsän. Ne ketkä tietävät millaista päijäthämäläinen metsä voi pahimmillaan olla, tietävät mistä puhun. Toiselle päivälle jäi hienommat aarniometsät ja vähän lyhyempi juoksulenkki. Ekana iltana ruoka maistui nuotion äärellä, kun takana oli 6 tunnin treeni. Uni tuli teltassa nopeasti.



Hyvät yöunet teltassa
Onko täälläkin käynyt keravalaisia nuoria?
Vaiko sittenkin vuosisadan ottelu Castor fiber vs. Populus tremula?

Matkalla Mordoriin (44 km kohdalla)



perjantai 8. syyskuuta 2017

Juoksumaisemia saaristossa


Örön pohjoiskärki. Pidemmäs ei polku vie.
Eletään syksyn alkua 2017. Elo- ja syyskuun taitteessa vaihdoin tutut Keravan ja Helsingin lenkkipolut vähäksi aikaa upeampiin maisemiin. Koululaisten leirikoulun ansiosta pääsin kauas Saaristomerelle Örön saarelle muutamaksi päiväksi. Jo venematkalla Öröhön maisemat iskostuivat kuivan maan keravalaisen verkkokalvoille ikuisiksi ajoiksi. Keravalla hienointa vastaavaa on ehkä Keravanjoen samea savinen rantakaislikko, vaikka Keravanjoki onkin maailman kuulu yläjuoksun villeine erämaineen ja hulppeine vesiputouksineen ja alajuoksun laajoine suistoalueineen. No, kaikki kaikessa, Örön vanha sotilassaari sopi juoksun  harrastamiseen tosi hyvin, vaikka aika usein mieli tekikin vain jäädä ihailemaan maisemia.

Saariston nummet sopivat hyvin juoksuun

Koska kyseessä on vanha sotilastukikohta ja linnoitustyöt on aloitettu jo yli sata vuotta sitten venäläisten toimesta, Öröstö löytyy kaksi pitkää vanhaa mukulakivistä marssitietä. Toisen nimi on kuvaavasti Pitkä Ikävä, lyhyempi niistä on loogisesti Lyhyt Ikävä. Hyvä niitä pitkin oli silti juosta, koska mukulakivet on osin peittyneet soran alle. Parhaat lenkkipolut tosin löytyivät kahdelta luontopolulta, jotka kiemurtelivat rantamänniköissä ja -kallioilla. Kuten Espanjassa talvileireillä käyneet tietävät, rantahietikolla oli ikävin juosta. Muuten kaikki polut Örössä olivat kovapohjaisia, mutta jalkoja hellivän kimmoisia.

Tässä pojat leikkii sukellusvenejahtia
Pitkää lenkkiä varten saari on vähän pieni, ja se pitäisi kiertää pari kertaa. Tunnin juoksulenkkiin saari puolestaan kelpaa mainiosti. Örö on nyt ollut pari vuotta yleisölle avoinna, ja se kuuluu Saaristomeren kansallispuistoon. Militaarieksotiikkaa halajaville tarjolla on majoitusta edullisimmasta päästä lavitsoilla vanhoissa bunkkereissa. Kamiina ja puulavitsa - mitä muuta ihminen elämältä voisi vaatia. Muuta nähtävää historiasta kiinnostuneille on vanhat 12-tuumaiset tykit. Ihan järkyttävän kokoisia laitoksia. Ammuksetkin painavat 400 kiloa!

Suosittelen Örötä kesän lomakohteeksi, ja lenkkarit kannattaa ottaa mukaan. Juosten ehtii näkemän saarta enemmän.

Lisätietoja Örön saaresta:
http://www.luontoon.fi/oro
https://visitoro.fi/fi/

Kartta Öröstä

Bengtskär soveltuu juoksemiseen vähän heikommin

Mutta porrasharjoitus onnistuu Bengtskärin majakassa