Kolme päivää juoksua tunturissa - tällainen työmatka tällä kertaa

Taas se onnistui eli onnistuin yhdistämään juoksemisen ja työtehtävät. Maantieteilijän ura on välillä ihan mielenkiintoinen. Tällä kertaa juoksin kolme päivää pitkin poikin Rásttigáisá-tunturin rinteitä Pohjois-Norjassa Tenojoen laaksossa. Vuosi sitten yhdistin juoksemisen ja tutkimustyön Evolla juoksemalla kaksi päivää Päijät-Hämeen metsistä tutkimusaineistoa keräten (katso vuoden takainen juttu). Tällä kertaa Pohjois-Norjaan 1067 metriä korkealle Rásttigáisálle tarvittiin joku, joka pystyy ja ehtii kolmessa päivässä mittaamaan mahdollisimman monelta koealalta ympäri tunturia maaperän kosteuden. Ja ennen kaikkea ehtii siirtymään rivakasti koealalta toiselle. Mittaukset piti suorittaa muutamassa päivässä ettei muuttuva sää ehdi vaikuttaa maaperän kosteuteen ensimmäisen ja viimeisen mittauksen välillä.

Joka päivä kolmen päivän ajan olin kunakin 7-9 tuntia ylhäällä tunturissa, mistä tuli juoksua ja liikuntaa ehkä noin puolet ajasta. Toinen puoli ajasta kului mittausten tekemiseen. Aina noin viiden-viidentoista minuutin juoksun jälkeen pääsin seuraavalle koealalle, jossa aikaa mittauksiin kului noin viitisen minuuttia, jos kaikki sujui mallikkaasti. Eväänä oli energiapatukoita, ja vettä sai puroista. Olin siis liikkeellä mahdollisimman kevyin varustein. Toki kuvassa näkyvät tutkimusvälineet piti kuljettaa koko ajan mukana.

Tämä lenkkikaveri ei jaksanut mukana.

Ihan mukava muutaman päivän työmatka pohjoiseen ja pieni seikkailu heti Rovaniemen SM-viestin ja Oulun SM-sprintin päälle. Jos johonkin, niin tällaisiin pitkiin juoksupäiviin tunturissa luulisin harjoitelleeni koko ikäni. Katsotaan mitä ensi kesä tuo tullessaan. Olisiko tiedossa taas jotain juosten tehtäviä kenttätöitä? Rásttigáisalla taas kenties?

Löysin sateenkaaren pään. Tuolla se on notkossa.

Testissä maailman hienoimmat juoksukohteet: talvinen Ylläs

Monet suuntaavat talvella Etelä-Suomesta Lappiin hakemaan suksien alle paksumpaa lumipatjaa. Näin tein Uutena vuotena myös minä, mutta pitkistä ja hienoista laduista huolimatta en voi olla juoksematta silloin tällöin. Toki -20 °C - -27 °C lukemissa huidellut pakkanen teki hiihtämisen välillä mahdottomaksi, ja juokseminen luonnistui paremmin. Tämä johtuu siitä, että tykkään hiihtää enemmän vapaata kuin perinteistä. Perinteistä voisikin kovassa pakkasessa sivakoida, mutta luistelusukset eivät luista mihinkään nihkeällä ja kuivalla pakkaslumella. Kovalla pakkasella juoksualustan pito on hyvä, mutta noin kylmässä täytyy jo laittaa pitkät kalsarit juoksutrikoitten alle, mikä tekee juoksusta vähän kankeampaa. Joskus olen käyttänyt hengityssuojainta kovilla pakkasilla, muta en tällä kertaa.

-27 °C Ylläsjärvellä ja joku outo valoilmiö

Hiihdin Ylläksen reissulla kuitenkin niin paljon, että etelään palattua kesti viikon ennen kuin juoksu alkoi taas kulkemaan totuttuun tapaan. Yllättävä hiihtomäärien lisääminen lähtötilanteen nollaan verrattuna veti etureidet jumiin moneksi päiväksi. Pitkät ajomatkat pohjoisen ja sitten takaisin etelään eivät varmaankana auttaneet asiaa.

Mutta, jos pitäisi suositella talvista Yllästä juoksun harrastamiseen, niin ehdottomasti hiihtoviikon katkaisee hyvin pitävällä ja nopealla alustalla juostut vauhdikkaammat harjoitukset. Itse kävin kaksi kertaa juoksemassa vanhan hyvän ajan tasavauhtisen reippaan harjoituksen eli vauhtikestävyysalueen alapään sykkeillä. Tämä ehkä vastaa tehoa jossakin maratonin ja puolimaratonin vauhtien välillä. Paras reitti tähän löytyi Jauhojärventieltä Ylläsjärveltä Ahvenkankaalle. Reitti on melko tasainen, mutta mukavasti kumpuileva ja mutkitteleva. Muita hyviä puolia ovat vähäinen autoliikenne ja pyöräteitä parempi pito. Ylläsjärven ja Äkäslompolon pyöräteillä on usein pari senttiä uutta lunta, mikä heikentää askeleen pitoa. Jahojärventien harjoituksissani sain joka kerta kannustusta ohiajavilta suunnistajilta. Kiitos esimerkiksi Harjun perheelle tsemppaamisesta.

Kävin juoksemassa myös pakollisen nousun Ylläksen korkeimmalle huipulle hiihtohissien sulkemisajan jälkeen, mutta nousumetreistä huolimatta harjoituksessa ei juoksun näkökulmasta ollut muuta järkeä. Laskettelurinteessä askel ei kuitenkaan ole riittävän pitävä, vaan askel on lumessa liian hidas. Maisemien ja itse nousun kannalta kuitenkin kiva reissu.

Auringonnousu ja -lasku samalla kertaa

Ylläkselle on viime vuosina avattu talvikaudelle fat bike -reittejä. Näillä voisi olla kiva kokeilla juoksemista, mutta valitettavasti melkein joka aamu oli satanut uutta lunta. Olisin lähtenyt fat bike -urille juoksemaan vain, jos urat olisivat olleet kovapohjaisia. Paha virhe talvisissa olosuhteissa juoksemisessa on juosta liikkaa pehmeässä pöpperölumessa. Se hidastaa askelta ja toisaalta jumittaa lihaksia. Joku voisikin esittää aiheellisen kysymyksen, että pitääkö sinne Lappiin änkeä, jos siellä ei aio hiihtää joka päivä kolmea neljää tuntia. Monet jättävät jopa lenkkarit kokonaan pois reissusta. No, minulle sopii, että juoksua tulee joka viikko  edes vähäsen eikä usean päivän juoksutaukoja tule.

Yhteenvetona voin todeta, että Jauhojärventieltä löytyy Ylläksen paras paikka vauhdikkaamman juoksuharjoituksen tekemiseen talvella. Muista kuitenkin ottaa mukaan heijastinliivi ja otsalamppu. Lumikenkäpolut olivat tällä kertaa liian pehmeät juoksemiseen, koska lumikenkäilijöitä ei ole ollut liikkeellä riittävän paljoa. Fat bike -urat voisivat olla hyviä reittejä, jos riittävän monet rengasparit olisivat niitä kovettaneet.

Luontohavainnot:
- ei yhtään poroa muualla kuin aitauksissa
- suunnistajia hiihtoleirillä
- lamputtomia hiihtäjiä pimeässä Kesängillä Yllästä kiertämässä
- auringonnousu ja -lasku saman juoksulenkin aikana

PS. Tämän blogin sivuja on ladattu nyt 680 000 kertaa. Kun pääsen miljoonaan sivunlataukseen, voin hyvillä mielin lopettaa blogin pitämisen. Siihen asti te kaksi hartainta lukijaani - pysykää kanavalla.

Testissä maailman hienoimmat juoksukohteet: Varsova

Luin viime vuonna uutisen, että Puolassa on puhjennut juoksubuumi. Aiemmin puolalaiset kummaksuivat, jos jossain näkyi juoksija tai kuntoilija ulkoiluttamassa juoksutrikoita. Juoksubuumin myötä juoksusta on tullut Puolassa suosittu harrastus. Enää juoksijan näkeminen ei ole kuin belgialaisen kirjaharvinaisuuden bongaaminen antikvariaatissa. Sen takia päätin selvittää miten Puolan juoksubuumi ilmenee paikallisessa katukuvassa.

Kadut kaupungin ovat pitkiä ja suoria

Lyhyt kahden yön täsmäisku Varsovan sykkeeseen olisi sopiva etelänleiri tälle talvelle. Vaikka Varsova tarjoaisi vaikka mitä upeita paikkoja aivan ydinkeskustassa, eniten seikkailun ja vaaran viehätystä pääsisin kokemaan hieman syrjemmässä sijaitsevan kansainvälisen lentokentän lentokenttähotellilta käsin. Todellinen maailma on nähtävänä ja koettavan neonvalojen loisteen kantaman ulkopuolella. Teollisuusalueita, aidattuja hämäriä joutomaita, viivottimella piirrettyjä lähiöitä ja ohikiitäviä poliisiautoja. Lisäksi siellä täällä oli pimeitä autoja parkissa, mutta moottori käynnissä. Nuoria miehiä istuskeli autoissaan yksikseen parkissa teiden varsilla. Eivät ne kyllä ihan Pokemonin pelaajilta näyttäneet.


Siis, mitä peliä tässä baarissa pelataan?

Hieman joutui esikaupunkien pitkiä katuja juoksemaan ennen kuin löysin varsovalaisia puistoja. Mitä todennäköisemmin bongaisin paikallisia juoksijoita puistoista. Ainuttakaan juoksijaa en ollut aiemmalla kahdella juokslenkillä nähnyt. Mutta nyt, kun löysin puiston, niin heti onnisti. Jo puiston kulman viimeisissä liikennevaloissa odottaessani pari juoksijanaista tuli odottamaan samoihin valoihin. Toinen oli lenkkinsä tehnyt, ja toisella se oli vielä edessä. Samalla kolmas nainen juoksi vauhdikkaamman näköisesti kohti risteystä, ja ilmiselvästi lopetti jonkinsortin intervallin siihen. Pienen otantani perusteella Puolan juoksubuumi näyttäisi olevan varsin feminiininen ilmiö.

Puisto Allée

Varsovalaiseen puistoon tutustuessani totesin sen varsin tylsäksi. Tämä johtui siitä, että se oli täysin tasainen. Jos mina asuisin Varsovassa, niin kyllä minäkin tällaisissa puistoissa juoksisin, mutta pidemmän päälle se olisi tylsää. Sanoo mies, joka juoksee päivittäin Helsingissä ja Vantaalla pääradan vartta edestakaisin. Paraskin puhuja.

Miljoonakapungissa tällaista maisemaa riittää.

Toki osa Varsovan puistoista on mäkisempiä ja monipuolisempia, mutta niille asti eivät seikkailuni tällä kertaa yltäneet. Sen sijaan löysin toiminnassa olevan laskettelukeskuksen, jossa korkeuseroa oli 25 metriä. Meidän paikalliset keskiuusimaalaiset Keinukallio ja Talma nousevat tähän verrattuna huimiin korkeuksiin taivaita tavoittelemaan. Mutta kaikki kaikessa hissi pyöri ja lunta riitti tässä Varsovan keskustan kupeessa sijaitsevassa laskettelurinteessä. Melkein sama kuin, jos Turku olisi miljoonakaupunki, ja Hirvensalon laskettelukeskus sykkisi siinä kupeessa. Lumesta puheen ollen; luulen nähneeni puistossa Justina Kovalchukin jäljet. Jotkut suksen jäljet minä ihan varmasti näin, enkä osaa nimetä muita puolalaisia hiihtäjiä kuin Kovalchukin. Perinteistä oli hiihtänyt, ja Justinahan on parempi juuri perinteisellä. MOT

Kävikö Kovalchuk täällä?

Yhteenvetona totean, että puolalaisten juoksubuumille löytyi todisteita. Lisäksi havaitsin, että varsovalaiset juoksevat vain puistoissa. Muualla lähiöissä ja teollisuusalueilla juokseminen ei ole ihan niin suosittua. Melkein rupesin arvostelemaan lähiöitä tylsiksi juoksukohteiksi. Mutta sitten tajusin sen karun tosiasian, että minä asun Keravalla ja juoksen viikoittain sellaisten laatukohteiden läpi kuin Kerava, Korso, Koivukylä, Kontula, Jakomäki, Malmi... Kyllä näitä riittää omastakin takaa. Annan siis Varsovan esikaupunkialueille täyden kympin. Enemmän minulla oli nähtävää ja koettavaa Varsovan lähiöissä ja teollisuualueilla kuin puistoissa. Puisto on niin ilmeinen juoksupaikka. Hmm... pitäisi käydä lenkillä - no, menenpä puistoon. Valtaosa tekee niin, tee sinä toisin.

Riistahavainnot;

- Justina Kovalchukin jäljet hangella

- Juoksubuumilaisia < 20

- McDonaldsit 3 kpl